Tisova -hankkeen lopputilaisuus ”Väkivallan ja kaltoinkohtelun kohteeksi joutuneiden ikääntyneiden tunnistaminen ja tukeminen”

Suomessa Tisova -hankkeen lopputilaisuus ”Väkivallan ja kaltoinkohtelun kohteeksi joutuneiden ikääntyneiden tunnistaminen ja tukeminen” pidettiin 13. elokuuta 2020 ViaDia Senioritalossa Nummelassa. Tilaisuuteen osallistui yhteensä 23 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ja ikääntynyttä. ViaDia Nummelassa on uusi toiminta- ja kokoontumispaikka ikääntyneille ja muille kansalaisille. Tilaisuudessa Sirkka Perttu esitteli Tisova -hankkeessa syksyllä 2020 julkaistavaa käsikirjaa, joka sisältää koulutusosiot vanhustenhuollon palveluissa toimiville ammattilaisille, vapaaehtoisille ja ikääntyneille. Käsikirjassa tarkastellaan ikääntyviin kohdistuvaa väkivaltaa ihmisoikeusloukkauksena. Koulutuskäsikirja julkaistaan englanniksi, saksaksi, viroksi, kreikaksi ja suomeksi.

Tilaisuudessa katsottiin Tarton yliopiston tuottama video ”Martan tarina”. Video on osa Tisova -hankkeen nettikurssia. joka myöhemmin syksyllä 2020 saa suomenkielisen tekstityksen. Videot on taltioitu Virossa sijaitsevan LendTeaterin ammattinäyttelijöiden avulla. Videot esittelevät erilaisia ikääntyneisiin kohdistuvan väkivallan tapauksia. Ne ovat vapaasti katsottavissa Youtubessa ja niissä on suomenkielinen tekstitys.

Tilaisuuden osallistujat keskustelivat aktiivisesti ja kertoivat näkemyksiään ja kokemuksiaan aiheesta. He esittivät huolen erityisesti niistä ikääntyneistä, joilla ei ole läheisiä tai ystäviä ja joilla on vaikeuksia selvitä esimerkiksi pankkiasioinnissa netin välityksellä. Monilla ikääntyneillä ei edes ole nettiyhteyksiä. Lisäksi puhuttivat ikääntyneiden esteet hakea apua mahdolliseen kaltoinkohteluun ja väkivaltaan. Usein nämä esteet ovat voitettavissa vain pitkäjänteisellä työskentelyllä ikääntyneen kanssa.

Lue lisää Tisova -hankkeesta: http://www.voiva.fi/kotisivu/hankkeet/tisova-training-to-identify-and-support-older-victims-of-abuse/

Two Moons -hankkeessa julkaistu uusia draamapohjaisia koulutusmateriaaleja

Two Moons -hanke on julkaissut kaksi uutta tuotosta, joiden tarkoituksena on parantaa ikääntyneiden ihmisten tietämystä heidän ihmisoikeuksistaan. Tuotoksia voi käyttää lisäksi lisäämään ikääntyneiden ihmisoikeuksien tuntemusta ikäihmisten parissa työskentelevien ammattilaisten, opiskelijoiden ja suuren yleisön keskuudessa.

Ensimmäinen uusista tuotoksista on dokumentaarinen teatterikäsikirjoitus ”Meidän tarinamme: ihmisoikeudet ja ikäihmiset Euroopassa”. Two Moons -dokumentaarinen teatterikäsikirjoitus tuo eloon tarinat, jossa ikäihmiset kertovat tilanteista, joissa heidän oikeuksiaan on rikottu. Haastattelut on käsikirjoituksessa muokattu monologeiksi, jotka liitetään kokonaisuudeksi näytelmän käsikirjoituksella.

Toinen uusista tuotoksista on ”Ohjeistus dokumentaarisen Two Moons – teatteriesityksen ja ohjatun keskustelun järjestämiseksi”. Siinä hahmotellaan yksityiskohtineen koko prosessi Two Moons -teatteriesityksen järjestämiseksi suunnitteluvaiheesta tuotantoon, esiintymiseen ja näytelmän markkinoinnin helpottamiseen.

Lue lisää viimeisimmästä uutiskirjeestämme tästä.